Pitkään odotettu Matkamessut avataan ensi viikolla

Pohjois-Euroopan suurin matkailualan tapahtuma Matkamessut nostaa matkailun ilmiöt, kohdevinkit ja tarjoukset valokeilaan ensi viikolla. Luvassa on kansainvälistä tunnelmaa, ajankohtaisia aiheita ja elämyksiä 70 eri maasta. Kotimaan alueella esitellään ennätyksellinen määrä uusia yksilöllisiä matkailupalveluja. Matkamessut järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 20.-22.1.2023 (19.1. ammattilaispäivä).

Kotimaan matkailu on ollut viime vuosina suomalaisten suosiossa ja se on vauhdittanut uusien matkailupalvelujen syntyä. Matkamessuilla 2023 esitellään ennätysmäärä uusia tai uudistettuja matkailukohteita, tarinallisia majoituspalveluja, kahviloita, ravintoloita, tapahtumia, museoita sekä aktiviteettitarjontaa. Moni näistä kilpailee myös Matkamessujen Vastuullisuuskilpailussa, jonka voittaja julkaistaan Matkamessuilla perjantaina 20.1.2023.

”Viime vuosilla on ollut kotimaan matkailuun erittäin positiivinen vaikutus. Suomi näyttäytyy Matkamessujen kävijöille nyt todella monipuolisena ja houkuttelevana matkailumaana. Tarjolla on nyt aikaisempaa enemmän inspiroivia, etätyötä tekeville varustettuja majoitusvaihtoehtoja”, iloitsee Matkamessujen myyntipäällikkö Rea Sandström.

Kotimaan alue esittäytyy tulevilla Matkamessuilla aikaisempaa laajemmin. Isojen ja keskisuurten kaupunkien kanssa myös lähialueiden pienemmät paikkakunnat toivottavat kävijät tervetulleiksi tutustumaan. Esimerkiksi Go Saimaan alueella on Lappeenrannan, Imatran ja Savonlinnan lisäksi esillä yli 50 pienempää paikkakuntaa, yritystä ja majoituskohteita, joiden joukossa on varmasti monelle tuntemattomia helmiä. Jyväskylä-Lahti -alueen yhteisosasto tarjoaa Järvi-Suomeen ihastuneille paljon aktiviteettejä, perhematkailua unohtamatta. Ruka-Kuusamo ja Lapin tunnetuimmat matkailukohteet löytyvät omilta osastoiltaan ja esittelevät laajasti myös kesäaktiviteetteja ja tapahtumia.

Finnish Archipelago esittelee Suomen saaristoalueen kohteita ja kaupunkeja kuten Visit Åland, Turku, Pori, Rauma, Salo, Naanatali ja Parainen. Vaasa ja Merenkurkun alue laivayhteyksineen Uumajaan on viime vuosina kehittänyt matkailupalvelujaan näyttävästi. Niin ikään Visit Oulun alue tarjoaa niin kesä- kuin talvimatkailuun ja kulttuuriin laajasti erilaisia kohteita aina Iso-Syötteeltä Raahen vanhaan kaupunkiin aina Kalajoen hiekoille saakka. Kainuu Arctic Lakeland vakuuttaa Matkamessujen kävijät tunnetuilla aktiviteettikohteillaan Vuokatin ja Ukkohallan alueilla ja lähikuntien ”piilopaikoilla” Oulujärven rannalla.

Ulkomaankohteet

Matkamessuilla esittäytyvät ensimmäistä kertaa pieni saarivaltio Sao Tome & Principe Länsi-Afrikan rannikolta. Tulivuoriperäinen saarivaltio sijaitsee päiväntasaajan korkeudella ja on luontomatkaajan paratiisi. Ihmiset ovat afrikkalaista ja portugalilaista alkuperää. Portugali on säilynyt maan virallisena kielenä aina 1400-luvulta saakka, jolloin portugalilaiset asuttivat saaret.

Toinen ensikertalainen Matkamessuilla tulee niin ikään Afrikan mantereelta. Algeria haluaa avata maata nyt matkailijoille ja tarjoaa kulttuurijanoisille valtavasti nähtävää. Jos haluaa nähdä hyvin säilyneitä roomalaisten aikaisia raunioita, on Algerian pohjoisrannikolla mitä esitellä. Keidaskaupunkien ja esihistoriallisten karavaanireittien varrelta löytyy paljon kalliomaalauksia ja kaiverruksia. Algeria on

valtavan kokoinen maa, jolla on toistatuhatta kilometriä rantaviivaa. Noin tunnin ajomatkan päässä Algerista länteen sijaitsee tunnetuin rantakohde Tipaza.

Afrikan lämpöä ja rytmejä Matkamessuille tuovat osastoillaan myös Uganda, Tansania ja Namibia ja monet matkoja järjestävät toimistot. Kaukoidän estetiikkaa paikalle tuovat näyttävillä osastoillaan Japani, Malesia, Thaimaa ja Malediivit. Lukuisat maat ovat esillä myös ystävyysseurojen tai matkatoimistojen kautta kuten Intia ja Zimbabwe. Suurimpina näyttäytyvät suomalaisten suosikkimaat Kreikka, Espanja, Kroatia, Kypros, Portugali, Puola, Viro ja Latvia.

Second Home – Loma-asunto, kakkoskoti ulkomailla

Matkamessujen Second Home -alueella on mahdollista tutustua myös kakkoskodin tai lomahuoneiston hankintaan ulkomailla. Etätyömahdollisuuksien lisäännyttyä on kiinnostus lomakodin hankintaan ulkomailla kasvanut. Tuoreen matkailututkimuksen mukaan etätyömahdollisuus pidentää lomamatkojen kestoa maksullisissa majoituksissa jopa 3–5 päivää. Alueella on oma ohjelmalava, jossa kuullaan ajankohtaisia vinkkejä ja kokemuksia kakkoskodin hankintaan liittyen.

Sustainability Square ja maata pitkin matkailu

Maata pitkin matkailu on noussut ilmiönä jo pandemiaa eleltävänä aikana. Toisille se on tapa matkustaa kohteeseen junalla, kun taas toisille se on vastuullinen tapa liikkua ja viettää lomaa lentomatkan päässä esimerkiksi pyöräillen tai autoillen. Erilaisia reittejä maata pitkin tarjotaan tapahtumassa yleisesti eri osastoilla, kuten myös samaan aikaan järjestettävillä Caravan-messuilla. Luontopolut, pyöräily ja patikkareitistöt ovat monen kaupungin ja lomakohteen uutuustuotteita, jotka saattavat löytyä myös laivamatkan päästä.

Sustainability Square -torilta löytyy kestävään matkailuun pohjautuvia yrityksiä ja alueella on oma lava, jossa keskustellaan kestävän matkailun aiheesta erilaisista näkökulmasta. Kävijä voi saada esimerkiksi vastuullisen matkailun vinkkejä Ruotsiin, Norjaan tai Islantiin matkustettaessa. VR esittelee Sustainability Squaren -torin tuntumassa junamatkailun mahdollisuuksia ja palveluja Suomessa.

Tasty Travel

Ruoka on yksi suuri matkailun motiivi ja lomamatkan kohokohta. Matkamessuilla ruoka ja ravintolat ovat aikaisempaa suuremmassa roolissa. Tasty Travel -alueella vierailija pääsee nauttimaan makuja kotisuomesta ja maailmalta sekä ostamaan tuliaisia kotiin. Uutena osana esittäytyy Food Campin kuratoima Helsinki Food Court -ravintolakokonaisuus, jolla edistetään kantakaupungin elinvoimaisuutta. Lavalla nähdään tunnettuja huippukokkeja ja keskustellaan ruokamatkailuun liittyvistä aiheista. Makupaloja tarjoavat Pompier Espa, Peloton Cycling Eatery, Yeastie Boi, Fat Ramen, Pastis sekä Happy Waffle.

”Matkailu on keskeinen toimiala Helsingille ja Helsinki ruokamatkailun näyteikkuna matkailijoille. Matkamessut on erittäin kansainvälinen tapahtuma ja näin ollen erinomainen paikka esitellä makuelämyksiä niin kansainväliselle kuin kotimaisille kävijöille”, sanoo Matkamessujen liiketoimintapäällikkö Noora Haatainen.

Sunny Village Trooppisen auringon alueiden ja risteilymaailman näytteilleasettajat ja varustamot löytyvät hallista 7. Alueella saa tietoa kansainvälisisistä risteilymatkoista Välimeren alueelta Karibialle ja Kaukoitään saakka. Alueella on We Love Cruises -lava, jonka

ohjelma koostuu eri risteilyreittien sisällöistä, nähtävyyksistä ja eksoottisista kohteista kuten Seychellit, Malediivit, Malesia, Thaimaa, Uganda ja Tansania.

Matkamessut:

– järjestetään 35:n kerran Matkamessut -nimellä

– järjestetty edellisen kerran tammikuussa 2020

– yli 850 näytteilleasettajaa 70 eri maasta

– noin 7500 m2

Vastaa