Pariisin kevät! Sehän monella meistä – varsinkin rakastavaisilla – on haaveena joskus saada kokea. Mutta onnistuneen matkan voi tehdä myös marraskuussa ja ihan sinkkuna. Plussaa tuli lisäksi lämpötiloista mittarin keikkuessa kymmenessä asteessa.
Kun minä ja Nina-sukulaiseni saavuimme puolen tunnin ajomatkan päässä Orlyn lentokentältä sijaitsevaan Inter-Hotelliin, ainut toiveeni oli, että saisimme molemmat omat vuoteemme (minulla kun on vaikeuksia nukkua jopa itseni kanssa). Näin kävi, ja kun vielä löysimme patterista kytkimen, jolla yllättävän viileä huone alkoi lämmetä, voisimme alkaa nauttia lähes viikon kestävästä matkastamme.
Ihan ensin meidän piti lähteä täydentämään vesivarastoamme, koska hanavettä ei ollut lupa juoda. Kävelymatkan päästä löysimme valtavan Rosnyn ostoskeskuksen ja sen kauimmaisesta siivestä ainoan ruokakaupan, minkä jälkeen päädyimme ruokailemaan proosallisesti McDonald´siin. Tämän piti olla helppoa, mutta itsepalvelutaulu lukemattomine kuvaskenaarioineen oli hermoja raastava, kun kaikki ketsupista lähtien piti valita huonosti reagoivalla hipaisusysteemillä. Kaiken kukkuraksi Ninan Caesar-salaatti osoittautui nahistuneeksi, ja valituksen jälkeen kolme työntekijää kerääntyi siunailemaan ”skandaalia”… Ruoka on tärkeää Ranskassa, vaikkapa sitten Mäkkärissä!
Toinen matkapäivä
Aamiaishuoneessa silmäni osuivat ensimmäisenä pöytiin aseteltuihin croissanteihin eli voisarven voimallako pitäisi jaksaa päivän retkemme? Onneksi löytyi myös makkaraa, kinkkua, juustoa… Tämän jälkeen oli ilo istua kaksi tuntia ryhmäbussissamme Champagnen maakuntaan, jonka kalkkikivisen maaperän tuotteita saa kutsua samppanjaksi.
Epernayn kylän Champagne de Castellanen tehtaalle järjestetyn kiertokäynnin jälkeen opin ainakin, että aikaisemmin pulloja käännettiin käsin, sitten pyörityskoneen avulla ja nykyään sähköisesti. Kipitettyämme tunnin verran naisoppaan perässä läpi valtavien kivisten hallien saimme myös kuulla, että nykyään pullojen räjähdys on lähes nolla. Sepä hyvä eli meillekin liikeni lasilliset ja toden totta, turhaan ei näitä kuohuvia kehuta maailman parhaiksi, niin täydelliseltä sopivan viileä viini maistui maallikonkin nystyröissä.
Seuraavaksi matka jatkui puolen tunnin päässä sijaitsevaan 200000:n asukkaan Reimsiin, jossa parkkeerasimme upean katedraalin viereen. Tässä Notre Damen –kirkossa (suomeksi Neitsyt Marian) kaikki Ranskan kuninkaalliset on kruunattu, ja siksi sitä kutsutaan myös voitelukirkoksi. Goottilaisessa komeudessa riitti katseltavaa 30:n metrin korkeuteen ja varsinkin tälle tyylisuunnalle ominaiset lasiset, värikkäät ruusuikkunat tekivät vaikutuksen. Myös myyntitiski veti puolensa ja ennätin ostaa korttien lisäksi Reimsin nuorisokuoron jouluisen CD:n.
Jo kirkkoon tullessa omille teilleen jakaantunut porukkamme hajosi entisestään, niinpä saimme Ninan kanssa nauttia lounasta paikallisessa konditoriassa ihan ranskalaisten kesken. Näissä pikkupuodeissa olen aina halunnut käydä ja tilaamani nakkisämpylä olikin taatusti tuoretta. Sitten oli pakko löytää vessa ja viereisen McDonald´sin yläkerta osoittautui pelastukseksi (niihin olikin aina sijoitettu ilmaiset wc-tilat). Parin tunnin kotimatkan käytin nukkumiseen, sillä illalla olisi vielä odotettu Seinen-risteily. Se bussikyyti meni puolestaan vain tuskaillessa ikkunasta avautuvia matelevia autojonoja – miten ihmeessä ehtisimme laiturille ajoissa?
Hilkulle meni; meille jäi vain viisi minuuttia aikaa vilauttaa oppaan jakamaa lippua ja avata käsilaukkumme tarkastajalle ehtiäksemme kello 20 lähtevälle veneajelulle. Samalla hengitykseni salpaantui uudestaan, kun kyseisellä tasatunnilla vuoden 1889 maailmannäyttelyyn pystytetty Eiffel-torni syttyi vilkkuvaan väriloistoon koko 300-metrisessä komeudessaan!
Vesireitin varrella muutkin valaistut rakennukset näyttivät pimeässä yössä taianomaisilta ja romanttista tunnelmaa nostatti kaiuttimista kuuluva kaunis musiikki nähtävyyksien esittelyn lomassa. Vaikka kylmä ilma sai hytisemään, seisoimme kannella Ninan kanssa koko menomatkan, koska täällä erityisesti siltojen (vanhimpana niistä Pont Neuf) alitukset aisti parhaiten. Toki puoli tuntisen paluumatkan istuimme mukavissa sisätiloissa, mutta kyllä ulkona olisi ollut tarpeen jonkun herrasmiehen lämmittävät käsivarret…
Kolmas matkapäivä
Tämän päiväisen kaupunkikierroksen alkajaisiksi yksi unelmistani pääsi toteutumaan huristaessamme pitkin maailman juhlallisimmaksi kaduksi kutsuttua, lähes kaksikilometristä Champs-Élysées:hiä. Katukahviloiden ja liikkeiden puoli päättyy Riemukaareen, jota kuvasimme kaikilta muilta kulmilta paitsi ylhäältä käsin, koska
50:n metrin korkeuteen kiipeämiseen meillä ei ollut aikaa (sieltä olisi näkynyt hyvin tähdenmuotoinen aukio ja sen 12 avenueta). Kadun toiseen päähän sijoittuvaa Pariisin isointa aukiota, Place de la Concordea ihastelimme vain ikkunasta, mutta kameraan ennätti tallentua sen keskellä seisova kaupungin vanhin muistomerkki, egyptiläinen obeliski 1300-luvulta eaa. Tällä paikalla sijaitsi giljotiini, jolla mestattiin vallankumouksen aikoihin tuhatkunta ihmistä aina Marie Antoinettea myöten.
Seuraava pysähdys oli Trocadéron aukiolla, joka on tunnettu siitä, että sieltä saa parhaiten kuvattua Eiffel-tornin. Niinpä monet meistä innostuivat oppaan avustuksella filmaamaan itsensä niin, että ojennetun käden alle näytti jäävän koko rakennus. Itse en halunnut osallistua moiseen, sillä enhän nyt suinkaan halunnut pilata hyvää maisemaa…
Sen sijaan seuraava matkamme kohde oli omistettu kuvaukselliselle naiselle eli Dianalle. Kultaisena hehkuva iso metalliruusu on pystytetty muistoksi siihen paikkaan, jonka alapuolella Pont de l´Alman tunnelissa prinsessa sai surmansa yli 20 vuotta sitten. Lisäksi onnistuimme näkemään bussin ikkunasta muitakin kuuluisia kohteita vilaukselta: Invalidikirkon (jonne Napoleon on haudattu), vaikuttavan suuren Oikeuspalatsin (tämän entisen linnan sydämessä eli Consiergessa ylhäisöä ja muita mestattavia pidettiin vankeudessa), uusbarokkisen upean Oopperatalon sekä yhtä vaikuttavan Parlamenttitalon.
Mutta sitten olikin aika palata Eiffelille. Tällä kertaa intoamme nähdä kyseinen torni lisäsi se, että ainut wc-pysähdys olisi nyt täällä. Kaiken kukkuraksi bussimme joutui jäämään kauas lähimaastoon, mutta ei sentään Pariisin ulkopuolelle kuten suunnitelmissa on, kun turistibussit kielletään keskustassa saasteiden vuoksi. Onneksi jono veti hyvin ja nopeasti sujahdimme ulkorakennukseen, jossa laukkumme tutkittiin tarkemmin kuin aikaisemmin sisäänpääsyportilla, mutta itse wc-kopissa sai sentään olla rauhassa…
Myös valtavan tornin alla olevalla aukiolla sai käyskennellä lähes itsekseen, sillä ihmiset joko jatkoivat matkaansa hissillä ylös tai sitten pakkautuivat läheiseen matkamuistopuotiin. Yllätyksekseni luin opastaulusta hissillä menon huipulle maksavan alle 30 euroa, mutta meidän aikataulumme ei olisi sallinut edes ilmaista kapuamista ja sama juttu seuraavassa kohteessa eli Louvressa. Tämä taidemuseo on maailman huippua, mutta olimme tienneet jo matkaa varatessa, että myös sen sisäpuoli jäisi näkemättä – toki pihassa olevasta kuuluisasta lasipyramidista ehdin napata kuvan.
Sen sijaan aikaa oli varattu Seinen keskellä sijaitsevalle pienelle Île de la Citén saarelle, joka on Pariisin syntysija. Kohteemme oli vuonna 1345 valmistunut Notre Dame, jota pidetään Pariisin maamerkkinä Eiffelin ohella. Täällä en päässyt niin hartaaseen tunnelmaan kuin Reimsissä valtavan ihmisjoukon vuoksi, minkä lisäksi siellä oli kuulunut myös tunnelmallinen musiikki. Huom! Varmasti aatokseni olisivat olleet toiset, jos olisin tiennyt tulevasta kevään 2019 katastrofista, mutta nyt mietteeni muuttuivat maallisiksi, koska mielessäni alkoi pyöriä lähinnä ruoka. Oppaamme oli suositellut erästä turkkilaista ravintolaa ja totta hän oli puhunut, koskapa istui itse jo siellä aterioimassa! Eteemme tuotiin valtavan kokoiset annokset, jonka lihavartaat olivat niin mureita, ettei murustakaan jäänyt tähteeksi. Jätimme mukavan tipin, vaikka kuulemma enää niin ei olisi tarvinnut tehdä.
Kierrettyämme muutaman matkamuistomyymälän huomasin olevani huivia ja villalakkia rikkaampi ja vain kympin köyhempi. Yllättävän halpaa näin keskeisellä paikalla – eikä vessastakaan tarvinnut maksaa, kun röyhkeästi käytimme hyväksemme erään baarin takahuonetta ihan ilman ainoatakaan lasillista.
Illalla tosin oli aika taas törsäillä, sillä tuijoteltuamme aikamme televisiota jaksoimme taas lähteä katsastamaan kauppakeskusta. Myös Nina haikaili uuden kellon perään ja päädyimme samanlaisiin Fossilin siroihin ajannäyttäjiin. Maksoimme molemmat tasan 127 euroa, koska pyytämäämme alennusta varten myyjän olisi pitänyt käydä alakerrassa hakemassa lupa. Mutta englannin kieltä taitamattoman myyjän kanssa asiointi oli ollut sen verran työlästä, että kaikki liikkeen sadat kellot olivat mielestämme kulkeneet jo liiankin kanssa!
Neljäs matkapäivä
Tänään kohteena olisi yksi ainut – mutta sitäkin odotetumpi – nähtävyys eli Versailles! Eikä sinne olisi kuin kolmisenkymmentä kilometriä, mikä taittui lähes tunnissa, sillä vaihteeksi ruuhkia ei ollut. Mutta jos autojonot puuttuivat, niin pihalla seisoi ihmisiä senkin edestä – eikä monella mutkalle kääntynyt jono edes liikkunut, minkä syy oli kuulemma joko pistelakko tai sisälle hylätty laukku!
Voi sentään, elinikäinen unelmani on ollut nähdä tämä Aurinkokuningas Ludvig XIV:n 1600-luvun puolivälissä rakennuttama palatsi – siis myös sisäpuolelta! Lisäksi meitä alkoi paleltaa, sillä aikaisempina päivinä ajoittain paistanut aurinko oli nyt sekin hylännyt meidät. Toki afrikkalaistaustaiset nuorukaiset tulivat pelastamaan kauppaamalla isoja huiveja ja moni sellaiseen turvautuikin.
Yksi varttitunti, toinen ja kolmatta… oh la là, ovet aukeaa! Eikä aikaa tuhlaantunut edes lipun ostoon, sillä olimme saaneet itse kukin 18:n euron piletin. Itseksemme saimme selvitä myös jatkossa, koska oma oppaamme jäi odottamaan meitä ulos, eikä mitään ryhmäkierrosta kuulunut hintaan. Aloitimme tutkailemalla verkkaisesti alemman kerroksen taidegallerioita, mutta muissa kerroksissa lisäsimme vauhtia, sillä huoneita tuntui vain riittävän. Kaikkiaan niitä on 2300, joista toki vain murto-osa on yleisölle auki, minkä lisäksi nyt koko toinen siipi oli suljettu remontin vuoksi.
Onneksi reitillemme kuului kuuluisa Peilisali (jossa on allekirjoitettu ensimmäisen maailmansodan rauhansopimus), mutta tungeksivan väkijoukon vuoksi minun oli vaikea nähdä kaikkia ihania barokkiajan huonekaluja ja taide-esineitä – toki kattojen maalausten tuijottelu sujui paljon helpommin. Pieni pettymys muuttui iloksi löydettyäni alakerran myymälästä liki 30 euroa maksavan DVD-setin, jossa oli tunnin video sekä Versailles´hista että Louvresta eli kotona voisin syventyä perusteellisesti kaikkeen kauniiseen.
Mutta nyt meillä oli vielä yksi pikkujuttu jäljellä: tutustuminen tuhannen hehtaarin puistoon! Opas oli suositellut minijuna-ajelua ja pian köröttelimme muutaman vaunun käsittävässä menopelissä pitkin hiekkateitä. Tähän aikaan vuodesta näkemämme patsaat oli huputettu eli vähän huiputetun oloisina palasimme vajaan tunnin kestäneen (ja vajaan kympin maksaneen) kierroksen jälkeen lähtöpisteeseen. Loppujen lopuksi palatsin takaa avautuikin se paras maisema: suihkulähteitä ja pensaita symmetrisissä linjoissa kanavaa pitkin silmänkantamattomiin!
Onnellisina ennätimme vielä itse Versailles´hin lähes sadantuhannen asukkaan kaupungin patisserieen ostamaan sämpylät ja tulomatka menikin sitten unten mailla. Illalla pakkasimme ja pistäydyimme lähikaupassa, jonne vasta nyt eksyimme ensimmäisen kerran ja miten hyvin varustettu marketti se olikaan. Paljon erilaisia liharasioita häränkielestä alkaen, veden kielelle tuovia leivonnaisia, eikä vesipullojakaan olisi tämän kauempaa tarvinnut rahdata! Lopuksi suunnistimme syömään erääseen tyylikkääseen ravintolaan, jossa päädyimme arkisiin fish and chipseihin. Koriin asetellut kala-annokset maistuivat hyvin, eikä niitä ollut hinnallakaan pilattu: yhteensä vain 30 euroa, kun juomana oli pelkkä vesi ja alkusalaatin tarjosi talo eli Courtepaille.
Viides matkapäivä
Viimeisenä aamuna ei tarvinnut nousta yhtään tavallista aikaisemmin, koska bussimme starttaisi nytkin tasan yhdeksältä. Lähtöpäivän tunnelmaa korosti reissun ensimmäinen vesisade, mutta kentälle sujuttelimme alle tunnissa. Luppoaikaa jäi tsekkauksen jälkeen reilusti, mutta tylsäksi odotus ei päässyt käymään, sillä jouduimme vaihtamaan lähtöporttia kolmesti!
Ranskankielisistä kuulutuksista oli mahdoton saada selvää, eivätkä monitorin tiedot pitäneet paikkaansa, mutta aina joku virkailija tuli laumaamme ohjaamaan. Lopulta oikea tiski aukesi, mutta ikäväkseni näin virkailijan alkavan poimia käsipakaaseja ruumaan, enkä halunnut luopua laukustani! Vastustuksestani huolimatta hän liimasi laukkuni kahvaan erilleen menoa tarkoittavan lapun, jonka minä vähän matkan päässä uskaltauduin repäisemään irti. Matami huomasi tekoseni ja ryntäsi luokseni uhaten minun joutuvan sekä kapteenin puhutteluun että myös maksamaan! Vielä omalle paikalle päästyäni odotin lentoemännän tulevan poistamaan minut koneesta ja vasta yläilmoissa uskalsin hengittää kunnolla, mutta olisihan se ollut kova juttu, jos vangitaan OMAN laukun anastamisesta!
Lennon aikana kuulin ihan oikeista ryöstöistä: eräältä ryhmäläiseltämme oli napattu lompakko kassajonossa ja toisen taskussa ollut kännykkä oli pelastunut vain nopealla reagoinnilla. Toki Suomeen saavuimme turvallisesti ja vain puolisen tuntia myöhässä, mikä ei heilauttanut yhtään, kunhan saisin heilauttaa kohta kotioveani… Vive la France – ja Vive la Maunula, myös!!
Teksti: Paula Kauppinen
Kuvat: Nina Tähtinen